|
GAMBIA, The Smiling Coast
Lyhyt oppimäärä Gambiasta
Olen ollut onnekas saadessani viettää pari talvea Afrikan lämmössä
ja auringon paisteessa. Gambia on ollut myönteinen yllätys
suomalaiselle, jonka kuva Afrikasta on muodostunut negatiiviseksi
uutisten vuoksi. Minun kokemukseni oli kuitenkin myös paljon
muuta, vaikka köyhyyttä ja puutetta näkikin joka paikassa.
Ihmisten ystävällisyys ja yhteisöllisyys ovat tehneet minuun lähtemättömän
vaikutuksen. Iloinen naurunremakka aina siellä, missä ihmiset
kohtaavat.

Gambia on väkiluvultaan ja pinta-alaltaan pikkuruinen valtio Länsi-Afrikassa
Atlantin rannalla. Asukkaita on alle 2 miljoonaa ja pinta-ala
manner-Afrikan pienin. Pääkaupunki on Banjul ja pääosa (yli
90 %) väestöstä on muslimeja. Ilmasto on trooppinen, mikä
tarkoittaa, että Gambiassa on vain kaksi vuodenaikaa: kuiva
talvikausi ja kuuma, sateinen kesä. Päivä ja yö ovat aina
miltei yhtä pitkät. Ja yö on Afrikan musta! Muttei yhtään
pelottava! Gambiassa on niukasti luonnonvaroja ja se elää pääosin
maapähkinöistä ja turismista. Teollisuutta ei ole juurikaan ja
suurin osa elintarvikkeista ja kulutustavaroista tuodaan
ulkomailta, erityisesti kalliista Euroopasta. Virallinen kieli on
englanti. Heimoja on monia, joista suurimmat ryhmät ovat
mandinkat, wofit, jolat ja fulat, jotka elävät sulassa sovussa
ilman Afrikassa niin tyypillisiä heimoriitoja. Kristittyjä on
alle 10 % ja he elävät yhdessä muslimien kanssa ilman jännitteitä.
Islamilaisuus Gambiassa näyttäytyykin täysin erilaiselle kuin
millaisen kuvan me uutisista saamme.
Gambialaisten keskimääräinen elinikä on 59 vuotta. Äärimmäisessä
köyhyydessä elää kolmasosa gambialaisista. Väestöstä
lukutaidottomia on noin kolmasosa. Alle 60 %:lla väestöstä on
käytössään viemäröinti ja toimiva asianmukainen WC.
Puhdasta juomavettä on tarjolla 90 %:lla gambialaisia. Sähkönsaanti
takkuilee ja sähkökatkokset ovat jokapäiväisiä. Matkalle
mukaan ottamani vara-akku oli ahkerassa miltei päivittäisessä
käytössä.
Köyhyydestä ja puutteista huolimatta gambialainen elämä
koostuu samoista iloista ja suruista kuin meilläkin. Itse kutsun
gambialaisia Afrikan savolaisiksi, sillä he ovat uteliaita ja
seurallisia. Leikkisyys ja huumorilla asioiden höystely kuuluvat
arkipäivän seurusteluun, kuten meilläkin täällä Savossa.
Ihmisoikeustilanne Gambiassa on erittäin huono.Sotilasvallankaappauksella vallan kahmaissut
diktaattoripresidetti Jammeh pitää tiukasti valtaa omissa käsissään.
Hän pyrkii aktiivisesti pääsemään eroon oppositiosta ja toisinajattelijoista ja on joutunut usein vallankaappausyritysten kohteeksi. Joulukuussa 2016 on presidentinvaalit, jotka tuskin
tuovat muutosta tilanteeseen. Tyypillinen afrikkalainen tarina,
jossa äänestäjiä lahjotaan ja tuloksia sormeillaan. Nyt
tavalliset gambialaiset odottavat kauhuissaan, mitä vaalien aika
tuo tullessaan. Levottomuuksia on jo ollut, sillä oppositio
tahtoisi vaihtaa yli 20 vuotta yksinvaltaisesti hallinneen
presidentin. Joitakin oppositiojohtajia on jo ammuttu ja laitettu
vankilaan.
Lasten elämää
Gambialaiset perheet ovat suuria ja perhekäsitys on laaja.
Gambialainen mies saa ottaa useita vaimoja, mikä on kuitenkin
nykyisin entistä harvinaisempaa. Veljiksi ja siskoiksi esitellään
serkut, pikkuserkut ja naapurit, joten aina ei voi olla varma,
onko sisaruus verenperintöä vai vain suurta yhteenkuuluvuuden
tunnetta. Isommat sisarukset ja naapurit hoitavat perheen pienimmät,
joita raahataan mukana joka paikkaan käsipuolesta raahaamalla
tai kantamalla reppuselässä.
Aliravitsemuksesta kärsii noin 5 % väestöstä ja lapsista yli
17 % on alipainoisia. Osa ihmisistä potee myös piilonälkää.
Vaikka ruokaa olisikin, se on pääosin riisiä ja omassa
peltotilkussa kasvatettuja kasviksia. Jos rahaa on, ostetaan riisin
lisäksi kalaa. Riisipussi maksaa tavallisen gambialaisen
kuukausipalkan verran. Lapsikuolleisuus on 74 lasta tuhatta elävänä
syntynyttä kohti.
Lapsilla on puutetta kaikenlaisesta. Terveydenhuolto on
alkeellista eikä kaikkien saavutettavissa.
Mutta kehitys kehittyy Afrikassakin. Naisten ympärileikkaus ja
lapsiavioliitot ovat nyt lailla kiellettyjä. Perinteet elävät
kuitenkin syvässä, joten valitettavasti muutos käytännössä
tapahtuu hitaasti.
Kaikki eivät pääse kouluun

Gambiassa lapset menevät kouluun 7-vuotiaana. Alakoulu
(lowerbasic) kestää 6 vuotta ja yläkoulu (upperbasic) 3
vuotta. Tämän jälkeen on mahdollista mennä lukioon (Senior
Secondary School) tai ammattikouluun. Vaikka Gambiassa on lakisääteisesti
ilmainen perusopetus, hieman runsas neljäsosa lapsista ei pääse
kouluun. Vanhemmilla ei ole varaa maksaa koulupukuja, kenkiä,
kirjoja tai kustantaa kouluateriaa (jos sellainen on koulussa
tarjolla). Nämä lapset jäävätkin kotiin ja osa heistä tekee
töitä mm. paimentamalla karjaa tai myymällä pähkinöitä ja
hedelmiä kaduilla ja rannalla. Alueelliset erot kouluun pääsemisessä
ja koulujen varustelutasossa ovat suuret maan sisällä. Kouluun
pääseminen eli koulupuvun ja kirjojen hankkiminen maksaa
vuodessa noin 30 euroa. Peruskoulun suorittaa vain 69 % nuorista.
Opettajien koulutustaso on alhainen ja opetusmetodit
vanhanaikaisia. Opetuskieli on englanti, joka ei ole lasten äidinkieli.
Tämä hidastaa lasten oppimista ja vanhempien mahdollisuutta
tukea lapsiaan koulunkäynnissä. Oppikirjat ovat myös
englanninkielisiä. Jonkinlaisia yrityksiä maassa on ollut tehdä
oppimateriaalia lasten omalla äidinkielellä mm. madinkaksi ja
wolofiksi.

Koulut ovat yleensä heikosti varustettuja. Vessat ovat
alkeelliset, jos niissä yleensä sellaiset on. Puhdasta
juomavettä tai vettä ylipäänsä ei ole tarjolla, keittiöt
puuttuvat tai ovat alkeelliset. Eurooppalaiset tukevat hyväntekeväisyysvaroin
koulujen rakentamista ja korjaamista. Kouluihin rakennetaan
keittiöitä, vessoja ja kaivoja länsimaisen valuutan turvin.

Gambiassa on sekä kunnallisia että yksityisiä kouluja. Kouluja
on erikseen muslimeille ja kristityille, vaikka usein lapset käyvätkin
samoissa kouluissa uskonnoista riippumatta. Itse asuin lähellä
Banjul American Embassy School´ia, joka on kaikkein hyvämaineisin
ja kallein. Gambian ranskalainen koulu oli ikkunani alla. Heräsin
joka aamu koulun kellojen soittoon ja lasten iloiseen
rupatteluun. Koulun varustelutaso oli parempi kuin kouluissa
keskimäärin ja oppilaiden vanhemmat olivat rikkaita ja
ulkomaalaisten Gambiassa työskentelevien lapsia.
Methodist Special School on kristilliseltä pohjalta toimiva
erityiskoulu, jossa kävin useita kertoja. Joulujuhlapäivä
koulussa oli vaikuttava monessa mielessä. Meidät kutsuttiin
paikalle klo 10, jolloin juhlan piti alkaa. Mutta afrikkalaiseen
tapaan mitään ei ollut valmiina. Paitsi lapset, jotka istuivat
ulkona monta tuntia kruunut päässä odottamassa juhlan
alkamista. Minä pääsinkin heti töihin rehtorin kansliaan
pussittamaan lapsille tavaroita yllätyspussiin. Laitoimme
pusseihin popcorneja, keksejä, karkkia, mehun ja ilmapallon. Myös
kuurojen koulun oppilaat olivat saapuneet juhlaan esittämään
joulukuvaelmaa, jossa oli tanssia ja Jeesus-lapsi.


Hart House on kehitysvammaisille tarkoitettu sisäoppilaitos,
jota johtaa englantilainen Geoff Hanwicks gambialaisen vaimonsa
kanssa. Oppilaita on koulussa noin 20 ja he ovat 5-15 vuotiaita.
Noin puolet oppilaista asuu viikot koulussa. Koulu on ilmainen
vanhemmille. Koulun tulot tulevat pääosin Euroopasta,
Englannista ja Hollannista. Koulu elää pääosin
lahjoitusvaroilla ja on taloudellisesti hyvin tiukilla. Koulussa
työskentelee asiaansa vihkiytyneitä aikuisia, jotka eivät aina
tiedä, tuleeko palkkaa lähitulevaisuudessa.


SOS-lapsikylä on suuri monen korttelin kokoinen kompleksi,
jossa on toimintaa monenikäisille lapsille ja nuorille. Joka
kerran SOS-lapsikylään mennessäni olen sanaton järkytyksestä
ja kurkkua alkaa kuristaa. Lapset asuvat ja käyvät koulua
mustaa katkua savuavan kaatopaikan vieressä. Opettajien mukaan
lapset ja henkilökunta ovat jatkuvasti sairaina ja kärsivät
erityisesti hengitystietulehduksista ja astmasta. Itse vierailin
nuorille tarkoitetussa koulussa, jossa oli ammatillisia linjoja
ja ammatilliseen koulutukseen valmentavia linjoja. Oma kummityttöni
Fatou kävi valmentavalla linjalla opiskelemassa englantia ja
matematiikkaa. Peruskoulun jälkeen hän joutui jäämään
kotiin, kun vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta kouluttaa häntä
eteenpäin. Fatoun koulumaksu vuodessa on 80 euroa.
Elämäni Gambiassa on ollut minulle silmät avaava kokemus
monessakin mielessä. Elämämme täällä turvallisessa
koto-Suomessa on täynnä itsestään selviä asioita, joita emme
aina ymmärrä arvostaa. Hyvinvointia ja turvallisuutta.
Osaisimmepa jopa jakaa turvallisuutta heille, joilla ei ole
sosiaaliturvaa, eikä toimivaa terveydenhuoltoa.Vastineeksi
voisimme pyytää gambialaisilta kehitysapuna meille elämäniloa,
toisista huolehtimista ja yhteisöllisyyttä.
Kristiina Jokinen
Valteri Mäntykangas, Kuopio
|