|
Haukkaranta ei lähde ihmisestä
Haukkaranta ei ole lähtenyt ihmisestä, vaikka ihminen on lähtenyt
Haukkarannasta jo ainakin seitsemän Suvivirttä sitten. Parin
viikon päästä ollaan taas tutun Suvivirren hetkessä, vaikka päivämäärää
onkin muutettu Lassilan Kapon ajoista almanakan kolmeykspisteviidestä
viikon 22 lauantaille. A-tuo, todenneisi kuitenkin
Kapokin, eikä murehtisi enempiä kuin silloinkaan.
Toukokuu kietoutuu minun ajatuksissani hyvän mielen, hymyn,
kiitosten ja kilistelyjen hehkuun, mutta samalla hätäisesti häilyvään
tunnelmaan siitä, teinkö tällä kierroksella, tämän
lukuvuoden aikana, tarpeeksi tai ainakin kaiken? Puutuinko
asioihin, jotka olisivat järjestyneet ilman minuakin; en kai jättänyt
huomaamatta oleellisinta? Sotkeennuinko liian usein sellaiseen,
mikä ei minulle kuulunut? Takerruinko huomaamattani itse
lillukanvarsiin? Kuulinko hyvän ja kiitoksen, vaikkei kai aina
arjessa ihan niin artikuloitukaan muistinko itse
rehellisesti kiittää ja kehua? Muistinko kysyä itseltäni, mitä
minulle kuuluu? Annoinko itselleni Diplomin hyvästä syystä?
Huomasinko kevään ennen kuin se toukokuussa ryntäsi silmille
niin rytinällä, että illansuussa Kalevan Keskuspuistossa
koirankusetuslenkillä olin sotkeentua säärystimiini ja
villahanskoihini, kun nuorukaiset lenkkeilivät sortseissaan,
takatukka hulmuten ohi?
Kesä tulee minun kalenterissani aina ylinopeudella. Ja kamalinta
on joka kerta äkkipysähdys. Toukokuun viikot humisevat ohi
palavereineen ja papereineen, karttakepit katkotaan ja sitten yhtäkkiä
onkin aamu, jolloin herätyskello ei soi. Muutaman hämärän päästä
en enää aamulla herätessäni ole ihan varma, onko tiistai vai
lauantai
lienen lomalla.
Aika on kuitenkin merkillinen, hauras ja herkkä. Jos hetkeen ei
tullut tarttuneeksi, on turha huokailla sen perään. Kesä on
samanlainen, vaikkakin asennekysymys ja sieluntila.
Lienee joka tapauksessa viisasta pysähtyä jokainen tahoillamme,
yksin tai mieluusti keskenämme ja hengittää syvään kesää,
hämäriä hetkiä, lintujen lentoa, myrskyjä ja kesäsateiden jälkeistä
tuoksua, kuikanhuutoa. Ja muistaa huomata, että elämä on nyt.
2.5.2016 KSOLLIn kulmakunnilta
ihmisiään ilolla tervehtien,
Lakaniemen Heini
|