KSOL:n liittokokous lähestyy!

Vuodet ovat kuluneet taas yllättävän nopeasti. Taitaa olla järjestyksessään jo neljäskymmenes kokous liiton historiassa, että on vähän niin kuin juhlakokous.

Kokousjärjestelyt ovat jo aika hyvin kuosissa, josta enemmän tässä lehdessä olevassa alustavassa ohjelmassa. Pieniä muutoksia voi toki vielä tulla, mutta tuon rungon mukaisesti kyllä hyvin pitkälle mennään. Sääntömääräiset kokousasiat tulevat puheenjohtajalta, mutta perinteisesti tärkein asia on uuden hallituksen valinta. Varmaan olisi hyvä, että kaikissa kouluissa mietitään ajoissa ehdokkaita hallituksen jäseniksi.

Ilmoittautuneita on kaikkiaan 69 tällä hetkellä, mutta muutamia viime hetkellä heränneitä voi vielä ilmaantua muutamia. Tämän hetken tilanteen mukaan saadaan kaikki ilmoittautuneet majoitettua koulun asuntolaan, joten saadaan säästettyä hieman hotellikuluissa. Ruokailut hoidetaan pääsääntöisesti koulun omia voimia käyttäen.

Ohjelman teema on kaiken kaikkiaan hyvin turkulainen ja myös merellä piipahdetaan perinteiden mukaisesti. Tässä vaiheessa ei nyt oikein muuta kuin tervetuloa kokoustamaan Turkuun, Suomen hienoimpaan kesäkaupunkiin! Toivottavasti säät ovat suotuisat.

E. Kulmala