Muistatko vielä, kun UPJ kouluun tuli?

UPJ eli uusi palkkausjärjestelmä oli tasan kymmenen vuotta sitten kaikille tuttu lyhenne. Sitä odotettiin ja pelättiin, konsulttien puheet laukkasivat päässä villisti nelikenttäanalyysin maneesilla. Uhka vai mahdollisuus? Vai onko se mahdoton? Oltiin matkalla kohti vääjäämätöntä.

Opetushallituksen alaisten oppilaitoksien palkkausjärjestelmien uudistuksiin oli vuonna 2007 käytössä useiden prosenttien palkankorotusvara. Valtiolla oltiin 2000-luvun aikana siirrytty laajasti tehtävän vaativuuteen perustuvaan palkanmaksuun. Palveluvuosiin perustuva palkkamalli koettiin vanhanaikaiseksi. Näin kokenut ja kokematon työntekijä asetettiin lähtökohtaisesti samalle viivalle.

Uusi palkkausjärjestelmä mullisti opettajienkin palkanmaksun. Nyt valtion palvelu- ja ikälisistä luovuttiin, tehtävän vaativuudesta tuli palkan perusosaa määräävä tekijä. Tehtäväkohtainen palkka määräytyi vain ja ainoastaan työtehtävän vaatimusten mukaan, teki sitä sitten kuka tahansa. Tämän peruspalkan päälle maksettiin suoritusarviointiin perustuva ”henkiosa”, joka saattoi olla maksimissaan lähes puolet ”vaatipalkasta” eli tehtävän vaativuuden mukaan maksettavasta palkasta. Näin palkka muodostui kahdesta arvioitavasta palkanosasta, joista toinen riippuu tehtävästä ja toinen tehtävän suorittajasta. Aluksi mukana ollut tulospalkkio-palkantekijä jäi opetusalalla pois, ehkäpä juuri tulosten hankalan mitattavuuden vuoksi.

Vanhaan C-palkkaluokkamalliin oli kuitenkin ajan myötä syntynyt rakenteita, jotka tässä muutosvaiheessa asettivat melkoisen haasteen. Valtion vanhoissa virkaehtosopimuksissa täydet ikälisät saattoivat muodostaa jopa 60 % palkasta. Toisaalta, jotta sopimukseen voitaisiin päästä, oli jo etukäteen sovittu, ettei UPJ laskisi kenenkään palkkaa. Tähän ei kuitenkaan uusi palkkausjärjestelmä taipunut, ikälisien yläpään palkkoja ei voitu kompensoida edes täydellisellä suorituksella eli ”tappiin vedetyllä henkiosalla”. Ongelman ratkaisemiseksi oli kehitetty takuupalkan käsite. Erilliset lisäpalkantekijät: takuuosa ja siirtolisä paikkasivat vanhan ja uuden palkan muodostaman erotuksen. Näin ikälisät siirtyivät osittain uuteen järjestelmään takuupalkan muodossa pidempään palvelleiden työntekijöiden ansiotason säilyttämiseksi. Esimerkiksi 11 - 18 vuotta palvellut sai mukaansa 20 – 70 %:a ikälisien euromäärästä. Samalla sovittiin, että järjestelmässä oleva takuupalkkojen raha ei katoa mihinkään eläköitymisten muodossa vaan käytetään palkkausjärjestelmän edelleen kehittämiseksi ja erityisesti nuorempien tai uusien työntekijöiden palkkauksen korjaamiseksi. Tämä ei ole viime vuosina kuitenkaan toteutunut valtion tiukentuneen taloudellisen tilanteen vuoksi, vaikka haasteita on edelleen ja kehittämistarpeita runsaasti. Nyt kuitenkin näyttäisi, että palkkausjärjestelmien kehitystyöhön olisi ovi raollaan, Valtion neuvottelukunta on hyväksynyt neuvotteluiden aloittamisen tätä koskien. Nähdään muun muassa, että pitkällä aikajänteellä uudistuksessa saataisiin aikaan säästöjä, esimerkiksi järjestelmäkustannuksista, joilla uudistusta voitaisiin rahoittaa.

Ongelmia alkoi syntyä rekrytoinnin ja palkkakehityksen kapeikkojen muodossa. Vaikka järjestelmään tuli lisärahaa, uutena työntekijänä aloittavalle kokeneelle työntekijälle ei voitu maksaa aina kilpailukykyistä palkkaa. UPJ ei kyennyt enää vastaamaan erityisesti kuntapuolen opetusalan palkkoihin, joissa palveluvuosikorotukset ovat edelleen käytössä. Toisaalta vähemmän aikaa palvelleet valtion työntekijät liukuvat vähitellen ikääntyessään tasolle, jossa palkkaus ei enää yllä esimerkiksi kuntapuolen vastaavan tehtävän palkkoihin. Vaihtoehdoiksi jää usein tehtävän vaativuuden lisääminen, lisätehtävien tekeminen tai työnantajan vaihtaminen. Toivottavasti taloudellisen tilanteen kohentuessa palkkausjärjestelmän kehittämiseen olisi jälleen mahdollisuuksia lähiaikoina. Näin valtion opetusalan työtehtävät muuttuisivat houkuttelevammiksi myös palkkauksen muodossa.

Päätoimittaja