Haukkaranta ei lähde ihmisestä

Haukkaranta ei ole lähtenyt ihmisestä, vaikka ihminen on lähtenyt Haukkarannasta jo ainakin seitsemän Suvivirttä sitten. Parin viikon päästä ollaan taas tutun Suvivirren hetkessä, vaikka päivämäärää onkin muutettu Lassilan Kapon ajoista almanakan ”kolmeykspisteviidestä” viikon 22 lauantaille. ”A-tuo”, todenneisi kuitenkin Kapokin, eikä murehtisi enempiä kuin silloinkaan.

Toukokuu kietoutuu minun ajatuksissani hyvän mielen, hymyn, kiitosten ja kilistelyjen hehkuun, mutta samalla hätäisesti häilyvään tunnelmaan siitä, teinkö tällä kierroksella, tämän lukuvuoden aikana, tarpeeksi tai ainakin kaiken? Puutuinko asioihin, jotka olisivat järjestyneet ilman minuakin; en kai jättänyt huomaamatta oleellisinta? Sotkeennuinko liian usein sellaiseen, mikä ei minulle kuulunut? Takerruinko huomaamattani itse lillukanvarsiin? Kuulinko hyvän ja kiitoksen, vaikkei kai aina arjessa ihan niin artikuloitukaan – muistinko itse rehellisesti kiittää ja kehua? Muistinko kysyä itseltäni, mitä minulle kuuluu? Annoinko itselleni Diplomin hyvästä syystä?

Huomasinko kevään ennen kuin se toukokuussa ryntäsi silmille niin rytinällä, että illansuussa Kalevan Keskuspuistossa koirankusetuslenkillä olin sotkeentua säärystimiini ja villahanskoihini, kun nuorukaiset lenkkeilivät sortseissaan, takatukka hulmuten ohi?

Kesä tulee minun kalenterissani aina ylinopeudella. Ja kamalinta on joka kerta äkkipysähdys. Toukokuun viikot humisevat ohi palavereineen ja papereineen, karttakepit katkotaan ja sitten yhtäkkiä onkin aamu, jolloin herätyskello ei soi. Muutaman hämärän päästä en enää aamulla herätessäni ole ihan varma, onko tiistai vai lauantai… lienen lomalla.

Aika on kuitenkin merkillinen, hauras ja herkkä. Jos hetkeen ei tullut tarttuneeksi, on turha huokailla sen perään. Kesä on samanlainen, vaikkakin asennekysymys ja sieluntila.
Lienee joka tapauksessa viisasta pysähtyä jokainen tahoillamme, yksin tai mieluusti keskenämme ja hengittää syvään kesää, hämäriä hetkiä, lintujen lentoa, myrskyjä ja kesäsateiden jälkeistä tuoksua, kuikanhuutoa. Ja muistaa huomata, että elämä on nyt.

2.5.2016 KSOLLIn kulmakunnilta
ihmisiään ilolla tervehtien,
Lakaniemen Heini

Kommentoi juttua, anna palautetta:
Palautteeni:

Sähköpostiosoite: