LAAJA-ALAISTA OPPIMISTA JA MONILUKUTAITOA - TÄH?

Lauantaina 28.3. koko Mikaelin henkilökunta kokoontui yhteiselle aamupalalle ja mahat täynnä suuntasimme sitten yhdeksäksi jännittyneinä saliin. Opetussuunnitelmaryhmämme oli järjestänyt meille työntäyteisen päiväohjelman laaja-alaisen oppimisen äärellä. Termi on ensi vuonna tulevan uuden valtakunnallisen opetussuunnitelman sanastoa ja tarkoittaa sitä, että alamme miettiä oppilaille opetettavia asioita koko elämän mittaisesta näkökulmasta: millaisia ajattelun tai itsestä huolehtimisen taitoja me tarvitsemme elämässä? Entä tietotekniikan käyttäjätaitoja tai yrittäjyystaitoja? Entä mitä ihmettä on monilukutaito?

Saimme koottua seinälle valtavan määrän ajatuksia siitä, miten oppilaamme saavat tarpeellista evästä elämäänsä, kun panemme opetussuunnitelman ajatuksia paperilta käytäntöön. Eri ammattiryhmät hoksasivat hiukan erilaisia asioita arjessamme ja niistä kudotaan jatkossa oppilaillemme pätevä ja kätevä turvaverkko, joka kantaa vielä sittenkin, kun omia siipiä jo kokeillaan koulua avarammassa maailmassa.

Päivän päätteeksi saimme vieraiksemme muutamia oppilaiden vanhempia, joiden kanssa ideoitiin kodin ja koulun yhteiseen tekemiseen hyviä tapoja. Kaikkien yhteinen toive oli, että koulu voisi tarjota nykyistä monipuolisempia tapoja yhteistyöhön ja että viestit saataisiin kulkemaan tehokkaasti niin, että perheiden yksilöllisiä tarpeita voitaisiin tyydyttää nykyistä paremmin. Totesimme, että välineiksi tarvitaan niin kohtaamisia koulun arjessa kuin puhelinta, Wilmaa ja vaikkapa tällaisia blogejakin. Olettekin varmaan huomanneet, että luokkien bloggausten kautta voi kurkistaa koulun ja oppilaiden arkeen aika vaivattomalla tavalla. Viimeinen ajatusleikkimme oli, että on vuosi 2020 ja Mikael on valittu Suomen parhaiten kodin ja koulun yhteistyötä toteuttavaksi kouluksi. Miten siihen on päästy? Ainakin yhden perheen isä on käynyt opettamassa pihalla kaivinkoneen käyttöä ja opettajat ovat joustavassa kokonaistyöajassa.

Kiitos kaikille päivään osallistuneille ideoijille!

Kirjoittanut Terhi Toikkanen Mikael- koulun blogissa

Kommentoi juttua, anna palautetta:
Palautteeni:

Sähköpostiosoite: