Valterikoulujen henkilökunnan säbäturnaus 2014 Mikkelissä


Vihdoin oli koittanut se päivä, jota olemme koko kevään odottaneet: Aurinkoisena lauantaina 5. päivänä huhtikuuta on Mikkeliin kokoontunut joukkueita eri puolilta Suomea kilpailemaan Valterikoulujen säbäherruudesta yli sadan hengen vahvuudella. Onervan väki oli iloinen päästessään vihdoin reissuun ja sieltä tulikin peräti kolme joukkuetta sekä erittäin äänekäs huolto- ja kannattajaporukka mukana. Muista yksiköistä osallistujia oli yhden joukkueen verran (Ruskis, Mäntykangas, Tervaväylä, Turun Bovallius ja Mikael-koulu). Joukkueiden koko vaihteli suuresti ja Ruskiksen miesvoittonen joukkue sai naisvahvistuksia Mikaelista ja Onervasta, Valteriyhteistyötä parhaimmillaan.



Tässä vääntöä Onervan ja Bao Turun välillä



Onerva 2 kohtaa Mikaelin

Ottelupaikkana toimi Mikkelin uudehko Sport Forum, jossa kahdella kentällä käytiin hikisiä otteluita. Näimme tiukkaa vääntöä ja mahtavia pelitilanteita koko päivän ajan. Ja kyllä Onerva 2 oli yhä voittamaton; Finaalissa nähtiin joukkueet Onervasta ja niinhän siinä kävi, että Onerva 2 voitti säbämestaruuden. Lämpimät onnittelut vielä siitä! Hopeaa sai Onerva 3 ja pronssille kipusi Mikael-koulu.
Tässä vielä paremmuusjärjestys:

1. Onerva 2
2. Onerva 3
3. Mikael-koulu
4. Onerva 1
5. Bovallius Turku
6. Mäntykangas
7. Ruskis
8. Tervaväylä

Kun pelit oli pelailtu, oli aika käydä vetäisemässä henkeä majapaikassa ja saunoa kunnolla päivällä pelisuorituksissa saavutetut hiet pois. Yhteen kokoonnuttiin taas illaksi, kun ruokailimme yhdessä Mikael-koululla ja suoritimme palkintojen jaon. Tunnelma oli käsinkosketeltava ja erityisiä riemun kiljahduksia kuultiin joukkueiden yksilöpelaajien palkitsemisissa. Voi sitä tuuletusten määrää!



Onerva 2 juhlii voittoa!

Iltaohjelma aloitettiin Mikael-koulun salissa Poikateatterin esityksellä. Kyllä oli taitavia esiintyjiä ja rohkeita heittäytyjiä improvisaation saralla.


Poikateatteria


Mikael-koulun ryhmä Ex Tempore esitti musiikkipläjäyksen.

Illan aikana oli mukava osallistua keskusteluihin, joissa vilahtivat niin ammatilliset kysymykset kuin matka kohti yhteistä Valteria. Tulikin tunne, että henkilökunnan välisiä tapaamisia kaivataan ja niitä arvostetaan.

Säbät on nyt Mikkelissä säbäilty. Minne suuntaamme seuraavaksi mailakassit sojottaen? Heitämme haastetta Ruskiksen suuntaan, olisi mahtavaa tulla teille pelaamaan! Kiitos vielä kaikille mukana olleille tahoille! Ksolli ja JHL olivat molemmat tukemassa taloudellisesti tätä tapahtumaa, ja toiveissa olisi, että jatkossa tapahtuma laajenisi koko henkilökunnan virkistyspäiväksi. Säbästä ei kuitenkaan luovuta, otetaan muuta mukavaa virkistystoimintaa mukaan.

Teksti: Miia Herranen, konsultoiva ohjaaja
Kuvat: Mikael-koulun henkilöstö

Kommentoi juttua, anna palautetta:
Palautteeni:

Sähköpostiosoite: