Neuropsykiatrisen valmentamisen kirjallisuutta

Minna Kurttila, Taina Laane, Kirsi Saukkola, Tiina Tranberg:
Arvostus - Valmentava kirja esimiehille, Tammi

Kirja on kirjoitettu ensisijaisesti esimiestyön kehittämiseksi. Lähtökohtana on auttaa hyödyntämään ja löytämään henkilökohtaisia vahvuuksia ihmisten johtamisessa. Menetelmänä ovat Neuropsykiatrisesta valmennuksesta tutut ratkaisukeskeiset lähestymistavat. Kirja on ikään kuin esimiehen valmentaja työssä ja sen tarkoituksena antaa työkaluja niin arkeen kuin myös haasteellisten tilanteiden haltuun ottamiseen.

Yksi kirjan perusajatuksista on ihmisyyden kunnioittaminen. Humanistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä. Jokaista yksilöä tulee kunnioittaa ja kohdella inhimillisesti ja arvostavasti myönteisessä hengessä. Esimiestyössä kunnioittaminen on erityisen tärkeää, sillä valta tuo vastuuta. Esimiehen tekemät päätökset vaikuttavat alaisten elämään monin tavoin. Jos esimies tekee tietoisen valinnan kunnioittaa alaisiaan, heidän persoonaansa, elämäänsä ja taitojansa, hän saattaa saavuttaa enemmän kuin osasi odottaakaan.

Kirjaa lukiessa peilaa helposti ajatuksia osittain menneisiin, mutta myös tuleviin työvuosiin ja mikseipä myös erilaisiin ihmissuhteisiinkin. Kirjan sisältö olisi hyvää luettavaa monelle, erityisesti tiimityöhön osallistujille. Ehkäpä kirjan kohderyhmä voisi olla suurempi, asia on hyvin sovellettavissa erilaisiin työtehtäviin. Kirjan lukeminen oli voimaannuttava kokemus, varsinkin loman jälkeen töihin palatessa. Se antoi puhtia tulevaan lukuvuoteen tietäen, että omassakin työyhteisössä on mahdollisuus olla oma itsensä ja olla aidosti täysillä läsnä, niin lasten kuin aikuistenkin kanssa.

Mieleen jäivät yleiset ohjeet tilanteessa kuin tilanteessa. Niistä voisi tehdä vaikka huoneentaulun, joka kulkee mukanani loppuelämän. Kirjassa puhuttelivat erityisesti seuraavat teesit:

• Arvostamalla muita saavutat enemmän, se näkyy haluna tehdä yhteistyötä, tällainen käytös tarttuu työyhteisössä
• Myönteisyys, keveys ja luovuus tuovat tuloksia, kaikkea voi tehdä, mikä toimii
• Kannattaa keskittyä siihen mitä on ja mikä toimii, ei siihen mikä ei toimi
• Pieni askel on merkittävä, pienikin edistys kertoo, että suunta on kääntynyt oikeaksi ja muutos on jo alkanut
• Tavoitteita luomalla pääsee pidemmälle kuin ongelmia analysoimalla, ne löytyvät ideoista, unelmista, haaveista, suunnitelmista – siitä, mitä halutaan saavuttaa ongelman sijasta

Karismaattisuus on varmasti esimiehen näkökulmasta tavoittelemisen arvoinen ominaisuus. Kirja ehkä korosti sitä hivenen liikaa täkynä arvostavan esimiestyön poluille houkuteltaessa. Karismaattisuuden opetteleminen tai siihen kasvaminen voi olla hankalaa, mutta toisaalta liekö se edes hyvän esimiestyön välttämätön perustakaan. Sen sijaan arvostava, asiallinen ja tasapuolinen harmaa johtajuuskin voi toimia ihan hyvin suomalaisessa työyhteisössä.

Reflektoin kirjan sisältöä erityisesti rooliini valmentajana. Kirjassa puhuttiin jämäkästä, karismaattisesta johtajuudesta. Pohdin mihin vetää raja: olenko liian ankara vai onko ankaruus sitä jämäkkyyttä? Kyllähän jokainen toimii omalla persoonallaan, omilla vahvuuksillaan, oman kokemuksen voimalla. Jämäkkyys luo ilmapiirin, jossa on tekemisen meininki. Jämäkkyys pitää tavoitteista kiinni. Kuten kirjassakin todettiin, tätä kautta luodaan luottamusta. Tavoitteet ja suunta ovat selkeät ja niitä kohti mennään poukkoilematta sinne tänne. Luottamuksen ylläpitämiseen on oltava johdonmukaisuuden lisäksi oikeudenmukainen. Kannustaminen ja oikeanlainen huomioiminen kuuluu olennaisesti valmennukseen, kaikki saavat huomiota tasapuolisesti. Ei voida erotella valmennettavia toivottomiin epäonnistujiin ja talentteihin. Paras tulos saadaan, kun kaikkia kohdellaan kuin talentteja.

Kirjassa puhutaan myös reunaehdoista eli työelämän kehittämistä rajaavista resursseista. Ne ovat välttämättömyys, mutta myös mahdollisuus keskittyä olennaiseen. Reunaehdot on perusteltava hyvin. Niiden on oltava läpinäkyviä ja ne on tuotava avoimesti esille. Yleensä ne tällöin ymmärretään hyvin, ja ne voidaan hyväksyä ilman, että energiaa kuluu turhaan. Tämä on hyvä muistaa myös neuropsykiatrisessa valmennuksessa asiakkaasta riippumatta.

Ben Furman ja Tapani Ahola: Muuttuset - terapiasta ratkaisuihin
Alkuteos on nimeltään Solution Talk: Hosting Therapeutic Conversations.
Lyhytterapiainstituutti, Helsinki 1993.

Kirja Muuttuset oli helppolukuinen ja kiinnostava teos. Se antoi uudenlaista näkökulmaa erilaisiin ratkaisuihin. Sen lukuisat esimerkit antoivat monipuolisesti ja konkreettisesti tietoa siitä terapian muodosta, jota kirjoittajat kutsuvat ”ratkaisuhenkiseksi lähestymistavaksi”. Ratkaisut olivat käytännönläheisiä, ja välillä hyvin pienelläkin muutoksella päästiin toivottuun ratkaisuun. Ongelmista ja niiden syistä etääntyminen avaa toiminnan ja sitä kautta muutoksen mahdollisuuden kuin luonnostaan. Myönteinen ajattelu ja elämän ilmiöiden pukeminen uusiin vaatteisiin, esimerkiksi nimityksiä vaihtamalla tai sanojen merkitystä värittämällä, antoi yllättävän erilaisia näkökulmia vakaviinkin ongelmiin. Oli silmiä avaavaa lukea esimerkkejä tapauksista, jossa ei enää jauhettu tai kaivettu loputtomiin ongelmaa, vaan haettiin edistystä tukemalla asiakkaan vahvuuksia. Pidin maanläheisestä, maalaisjärkeä ja pelisilmää käyttävistä ratkaisuista esimerkkitapauksissa. Pienetkin edistysaskeleet käytettiin avuksi. Kirjan sisältö antoi enemmänkin ajattelemisen aihetta omaankin elämään.

Erityisesti jäivät mieleen menneisyyden ”varjojen” muuttaminen voimavaraksi ja työkaluiksi, joilla ihminen saavuttaa oman tavoitteensa. Sanonta ”vaikeuksin kautta voittoon” sai lisää syvyyttä elämää ajatellen. Asiasta kuin asiasta voi usein löytää jotain positiivista. Jokaisessa tapahtumassa tai tilanteessa on jotain myönteistä. Elämä on jatkuvaa oppimista ja myönteinen mielikuva omasta tulevaisuudesta auttaa löytämään ratkaisuja haastavienkin tavoitteiden saavuttamiseksi. Oli kiva huomata, että omille ajatuksille ja asennoitumiselle löytyi vastakaikua ja näin ollen sain myös vahvistusta siitä, että samanlaista toimintaa kannattaa jatkaa eteenpäin.

Kiehtovaa oli myös kirjan näkökulma, jossa työkalut olivat hyvin keksittyjä ja silloin tällöin totuuden ja rationaalisen ajattelun vastaisiakin. Joskus esimerkiksi oppilaan mielikuvitus voi olla niin voimakas, että hän ei erota kunnolla totta ja tarua kertomuksissaan. Tämä voi muodostaa kommunikoinnin vaikeutta etenkin aikuisten kanssa, jos he suhtautuvat liian tiukkaotsaisesti keskustelutilanteeseen. Tämä taas ei edesauta hyvän itsetunnon kehittymistä, pärjäämisen ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta vuorovaikutustilanteessa. Lapsen kannalta voi olla helpottavaa, jos hän saa höpöttää ja tulla kuulluksi vaikka tarinat ovatkin aluksi mielikuvituksen tuotetta. Sinänsä harmitonta, mutta sosiaalisen kanssakäymisen kehittymisen kannalta täysin välttämätöntä.

Kirjan eräänä johtoajatuksena oli asiakkaan kunnioittaminen ja hänen kohteleminen arvokkaasti. Tällainen pohjavire on tärkeää myös opetus- ja kasvatustilanteissa. Erityisoppilas voi tuntea ”huonoutta” ja olla itsetunnoltaan haavoittuva. Tällainen ihminen voi olla erityisen herkkä aistimaan vuorovaikutuksen ilmapiirin. Jos lähtökohtana voi olla, ”sinä olet ok ja minä olen ok” ja haasteelliset asiat erotellaan henkilöistä, ollaan oikealla tiellä. Tämä vaatii tietysti aitoutta ja valmiutta kohdata erilaisia ihmisiä, mutta myös vankkaa ammattitaitoa, jossa asiakasta lähestytään kunnioittaen hänen ainutlaatuisuutta.

Viimeisenä muttei vähäisempänä jäi mieleen kekseliäät ja mielikuvitukselliset selitykset. Tämä vaatii mielestäni syvempää ihmistuntemusta, ja taitoa käsitellä ihmisiä mutta oli ihana huomata, että jonkinasteinen huumorinkin kuuluu ratkaisukeskeisiin työtapoihin.

Mannström-Mäkelä, Leena; Saukkola, Kirsi:
Voimaannuttavan ohjaamisen käsikirja : kaaoksesta arjen hallintaan,
Palmenia Helsinki University Press. Helsinki

Kirja on opas lähinnä ADHD -kuntouttamisesta kiinnostuneille. Tieto-osa on tiivis ja keskittyy diagnosointiin, tutkimuksiin ja lääkintään sekä sellaisten elämäntapojen ja käytänteiden löytämiseen, jotka helpottavat ADHD –oireistoa. Kirja on eräänlainen ”Sudenpentujen käsikirja” ADHD- lasten kanssatyöskenteleville. Paljon oli toki tuttua tietoa ja asioita omastakin työarjesta, mutta jotain uuttakin löytyi.

Erityishuomion sai osio ”yhteistyön rakentaminen ratkaisukeskeisten menetelmien avulla”. Vuorovaikutussuhteen rakentamisessa asiakkaan kanssa on omat haasteensa. Pitäisi malttaa kuunnella asiakasta, pitäisi osata ikään kuin pysäköidä tilanteeseen. Maltti on valttia tässäkin. Asiakkaan pitäisi tuntea, että häntä kuunnellaan todella. Ennakko-odotukset tilanteesta on syytä jättää kauas taustalle. On ikään kuin ymmärrettävä asia asiakkaan näkökulmasta. Asiakkaan kanssa on puhuttava samaa ”kieltä”, muuten vuorovaikutus on vajaata. Kuinka aloitan haastattelun/tapaamisen luontevasti? Pelisilmää tarvitaan aina, avainsanoina ovat avoimuus ja luottamuksellisuus. Voidaan lähteä liikkeelle arkiasioista, asiakkaalla pitää olla alusta asti tunne, että häntä kuunnellaan. Olen huomannut, että asteikkokysymykset ovat varsin toimivat tilanteen konkretisoimiseen, niistä on hyvä lähteä liikkeelle. Huumori, myönteisyys ja leikkimielisyys antavat voimavaroja ja uusia näkökulmia eri tilanteisiin. Kaikki kiellot eivät toimi useimmiten toivotulla tavalla. Kieltojen muuttaminen toimintaohjeiksi avaavat lapselle uudenlaisen tavan toimia. Näin myös myönteisen palautteen antaminen on ollut helpompaa, kun lapsi on toiminut myönteisen tehtäväannon kautta.

Kirjassa puhuttelee myönteinen asennoituminen asiakkaaseen ja kuntoutusprosessiin. Asiakkaan elämän kunnioittaminen sellaisena kuin se on, tuntuu hyvältä lähestymistavalta. Pysytään kuulolla ja asetetaan toiveikkaita avoimia kysymyksiä ilman lukkoonlyötyjä valmiita tavoitteita. Yhteisen, asiakaslähtöisen tahdon löytämisen kautta pyritään asettamaan tavoitteita, jotka voisivat parantaa elämänlaatua. Valmentajan erilaiset roolit tulevat kirjassa erityisen tärkeänä esille. Tasaveroinen kuulija ja kanssakulkija tuntuu toimivimmalta lähestymistavalta useimmiten. Asiantuntijan rooli toimii ehkä tienhaara kohdissa, kun asiakas tarvitsee tukea päätöksilleen. Open mind –tyylinen, tietämätön rooli on ehkä helpotus asiakassuhteen alkuvaiheessa, kun ei ole vielä luottamuksellisen tunnelman ilmapiiriä. Roolien välillä vaihtaminen on vaativaa ja hyvää toisen asemaan asettumisen taitoa vaativaa. Valmentajalla tulisi olla herkkyyttä aistia monenlaisia viestejä ja kyetä nopeisiin päätöksiin tarvittaessa. Tunneälykkyys on vahvuus valmentajan työssä. Myös oma vireystila pitäisi osata tunnistaa ja säädellä omaa toimintaa sen mukaisesti.

Valmentajan on hyvä reflektoida ajoittain omaa toimintaansa. Olenko riittävästi kannustanut, ja ohjannut? Osaanko katsoa siinä hetkessä tilanteen riittävän laajakatseisesti, ja olenko oikeudenmukainen? Ja olenko riittävästi levännyt ja eheä kokonaisuus? Tarkoitushan kuitenkin on vahvistaa lasta ja tukea häntä hänen toiminnassaan toivottuun suuntaan. Valmentajan täytyy olla sinut itsensä kanssa ja ”repussa” on hyvä olla paljon positiivista energiaa, josta on ammennettavaa muille.

M.Kareisto, H.Männikkö, T.Alfthan