|
Neuropsykiatrisen valmentamisen kirjallisuutta
Minna Kurttila, Taina Laane, Kirsi Saukkola, Tiina
Tranberg:
Arvostus - Valmentava kirja esimiehille, Tammi
Kirja on kirjoitettu ensisijaisesti esimiestyön
kehittämiseksi. Lähtökohtana on auttaa hyödyntämään ja löytämään
henkilökohtaisia vahvuuksia ihmisten johtamisessa. Menetelmänä
ovat Neuropsykiatrisesta valmennuksesta tutut ratkaisukeskeiset lähestymistavat.
Kirja on ikään kuin esimiehen valmentaja työssä ja sen
tarkoituksena antaa työkaluja niin arkeen kuin myös
haasteellisten tilanteiden haltuun ottamiseen.
Yksi kirjan perusajatuksista on ihmisyyden kunnioittaminen.
Humanistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä tulee olla
mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä. Jokaista yksilöä
tulee kunnioittaa ja kohdella inhimillisesti ja arvostavasti myönteisessä
hengessä. Esimiestyössä kunnioittaminen on erityisen tärkeää,
sillä valta tuo vastuuta. Esimiehen tekemät päätökset
vaikuttavat alaisten elämään monin tavoin. Jos esimies tekee
tietoisen valinnan kunnioittaa alaisiaan, heidän persoonaansa,
elämäänsä ja taitojansa, hän saattaa saavuttaa enemmän kuin
osasi odottaakaan.
Kirjaa lukiessa peilaa helposti ajatuksia osittain menneisiin,
mutta myös tuleviin työvuosiin ja mikseipä myös erilaisiin
ihmissuhteisiinkin. Kirjan sisältö olisi hyvää luettavaa
monelle, erityisesti tiimityöhön osallistujille. Ehkäpä
kirjan kohderyhmä voisi olla suurempi, asia on hyvin
sovellettavissa erilaisiin työtehtäviin. Kirjan lukeminen oli
voimaannuttava kokemus, varsinkin loman jälkeen töihin
palatessa. Se antoi puhtia tulevaan lukuvuoteen tietäen, että
omassakin työyhteisössä on mahdollisuus olla oma itsensä ja
olla aidosti täysillä läsnä, niin lasten kuin aikuistenkin
kanssa.
Mieleen jäivät yleiset ohjeet tilanteessa kuin tilanteessa.
Niistä voisi tehdä vaikka huoneentaulun, joka kulkee mukanani
loppuelämän. Kirjassa puhuttelivat erityisesti seuraavat
teesit:
- Arvostamalla muita saavutat enemmän, se näkyy haluna tehdä
yhteistyötä, tällainen käytös tarttuu työyhteisössä
- Myönteisyys, keveys ja luovuus tuovat tuloksia, kaikkea voi tehdä,
mikä toimii
-
Kannattaa keskittyä siihen mitä on ja mikä toimii, ei siihen
mikä ei toimi
-
Pieni askel on merkittävä, pienikin edistys kertoo, että
suunta on kääntynyt oikeaksi ja muutos on jo alkanut
-
Tavoitteita luomalla pääsee pidemmälle kuin ongelmia
analysoimalla, ne löytyvät ideoista, unelmista, haaveista,
suunnitelmista siitä, mitä halutaan saavuttaa ongelman
sijasta
Karismaattisuus on varmasti esimiehen näkökulmasta
tavoittelemisen arvoinen ominaisuus. Kirja ehkä korosti sitä
hivenen liikaa täkynä arvostavan esimiestyön poluille
houkuteltaessa. Karismaattisuuden opetteleminen tai siihen
kasvaminen voi olla hankalaa, mutta toisaalta liekö se edes hyvän
esimiestyön välttämätön perustakaan. Sen sijaan arvostava,
asiallinen ja tasapuolinen harmaa johtajuuskin voi toimia ihan
hyvin suomalaisessa työyhteisössä.
Reflektoin kirjan sisältöä erityisesti rooliini valmentajana.
Kirjassa puhuttiin jämäkästä, karismaattisesta johtajuudesta.
Pohdin mihin vetää raja: olenko liian ankara vai onko ankaruus
sitä jämäkkyyttä? Kyllähän jokainen toimii omalla
persoonallaan, omilla vahvuuksillaan, oman kokemuksen voimalla. Jämäkkyys
luo ilmapiirin, jossa on tekemisen meininki. Jämäkkyys pitää
tavoitteista kiinni. Kuten kirjassakin todettiin, tätä kautta
luodaan luottamusta. Tavoitteet ja suunta ovat selkeät ja niitä
kohti mennään poukkoilematta sinne tänne. Luottamuksen ylläpitämiseen
on oltava johdonmukaisuuden lisäksi oikeudenmukainen.
Kannustaminen ja oikeanlainen huomioiminen kuuluu olennaisesti
valmennukseen, kaikki saavat huomiota tasapuolisesti. Ei voida
erotella valmennettavia toivottomiin epäonnistujiin ja
talentteihin. Paras tulos saadaan, kun kaikkia kohdellaan kuin
talentteja.
Kirjassa puhutaan myös reunaehdoista eli työelämän kehittämistä
rajaavista resursseista. Ne ovat välttämättömyys, mutta myös
mahdollisuus keskittyä olennaiseen. Reunaehdot on perusteltava
hyvin. Niiden on oltava läpinäkyviä ja ne on tuotava avoimesti
esille. Yleensä ne tällöin ymmärretään hyvin, ja ne voidaan
hyväksyä ilman, että energiaa kuluu turhaan. Tämä on hyvä
muistaa myös neuropsykiatrisessa valmennuksessa asiakkaasta
riippumatta.
Ben Furman ja Tapani Ahola: Muuttuset - terapiasta
ratkaisuihin
Alkuteos
on nimeltään Solution Talk: Hosting Therapeutic Conversations.
Lyhytterapiainstituutti, Helsinki 1993.
Kirja Muuttuset oli helppolukuinen ja kiinnostava teos. Se antoi
uudenlaista näkökulmaa erilaisiin ratkaisuihin. Sen lukuisat
esimerkit antoivat
monipuolisesti ja konkreettisesti tietoa siitä terapian
muodosta, jota kirjoittajat kutsuvat ratkaisuhenkiseksi lähestymistavaksi.
Ratkaisut olivat
käytännönläheisiä, ja välillä hyvin pienelläkin
muutoksella päästiin toivottuun ratkaisuun. Ongelmista ja
niiden syistä etääntyminen avaa toiminnan ja sitä
kautta muutoksen mahdollisuuden kuin luonnostaan. Myönteinen
ajattelu ja elämän ilmiöiden pukeminen uusiin vaatteisiin,
esimerkiksi nimityksiä vaihtamalla
tai sanojen merkitystä värittämällä, antoi yllättävän
erilaisia näkökulmia vakaviinkin ongelmiin. Oli silmiä avaavaa
lukea esimerkkejä tapauksista, jossa ei
enää jauhettu tai kaivettu loputtomiin ongelmaa, vaan haettiin
edistystä tukemalla asiakkaan vahvuuksia. Pidin maanläheisestä,
maalaisjärkeä ja pelisilmää
käyttävistä ratkaisuista esimerkkitapauksissa. Pienetkin
edistysaskeleet käytettiin avuksi. Kirjan sisältö antoi enemmänkin
ajattelemisen aihetta omaankin
elämään.
Erityisesti jäivät mieleen menneisyyden varjojen
muuttaminen voimavaraksi ja työkaluiksi, joilla ihminen
saavuttaa oman tavoitteensa. Sanonta vaikeuksin
kautta voittoon sai lisää syvyyttä elämää ajatellen.
Asiasta kuin asiasta voi usein löytää jotain positiivista.
Jokaisessa tapahtumassa tai tilanteessa on jotain myönteistä.
Elämä on jatkuvaa oppimista ja
myönteinen mielikuva omasta tulevaisuudesta auttaa löytämään
ratkaisuja haastavienkin tavoitteiden saavuttamiseksi. Oli kiva
huomata, että omille ajatuksille
ja asennoitumiselle löytyi vastakaikua ja näin ollen sain myös
vahvistusta siitä, että samanlaista toimintaa kannattaa jatkaa
eteenpäin.
Kiehtovaa oli myös kirjan näkökulma, jossa työkalut olivat hyvin
keksittyjä ja silloin tällöin totuuden ja rationaalisen
ajattelun vastaisiakin. Joskus
esimerkiksi oppilaan mielikuvitus voi olla niin voimakas, että hän
ei erota kunnolla totta ja tarua kertomuksissaan. Tämä voi
muodostaa kommunikoinnin
vaikeutta etenkin aikuisten kanssa, jos he suhtautuvat liian
tiukkaotsaisesti keskustelutilanteeseen. Tämä taas ei edesauta
hyvän itsetunnon kehittymistä,
pärjäämisen ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta
vuorovaikutustilanteessa. Lapsen kannalta voi olla helpottavaa,
jos hän saa höpöttää ja tulla kuulluksi vaikka
tarinat ovatkin aluksi mielikuvituksen tuotetta. Sinänsä
harmitonta, mutta sosiaalisen kanssakäymisen kehittymisen
kannalta täysin välttämätöntä.
Kirjan eräänä johtoajatuksena oli asiakkaan kunnioittaminen ja
hänen kohteleminen arvokkaasti. Tällainen pohjavire on tärkeää
myös opetus- ja
kasvatustilanteissa. Erityisoppilas voi tuntea huonoutta
ja olla itsetunnoltaan haavoittuva. Tällainen ihminen voi olla
erityisen herkkä aistimaan
vuorovaikutuksen ilmapiirin. Jos lähtökohtana voi olla, sinä
olet ok ja minä olen ok ja haasteelliset asiat erotellaan henkilöistä,
ollaan oikealla tiellä. Tämä vaatii
tietysti aitoutta ja valmiutta kohdata erilaisia ihmisiä, mutta
myös vankkaa ammattitaitoa, jossa asiakasta lähestytään
kunnioittaen hänen ainutlaatuisuutta.
Viimeisenä muttei vähäisempänä jäi mieleen kekseliäät ja
mielikuvitukselliset selitykset. Tämä vaatii mielestäni syvempää
ihmistuntemusta, ja taitoa
käsitellä ihmisiä mutta oli ihana huomata, että
jonkinasteinen huumorinkin kuuluu ratkaisukeskeisiin työtapoihin.
Mannström-Mäkelä, Leena; Saukkola, Kirsi: Voimaannuttavan ohjaamisen käsikirja : kaaoksesta arjen hallintaan, Palmenia Helsinki University Press. Helsinki
Kirja on opas lähinnä ADHD -kuntouttamisesta kiinnostuneille. Tieto-osa on tiivis ja keskittyy diagnosointiin, tutkimuksiin ja lääkintään sekä sellaisten elämäntapojen ja käytänteiden löytämiseen, jotka helpottavat ADHD –oireistoa.
Kirja on eräänlainen ”Sudenpentujen käsikirja” ADHD- lasten kanssatyöskenteleville. Paljon oli toki tuttua tietoa ja asioita omastakin työarjesta, mutta jotain uuttakin löytyi.
Erityishuomion sai osio ”yhteistyön rakentaminen ratkaisukeskeisten menetelmien avulla”. Vuorovaikutussuhteen rakentamisessa asiakkaan kanssa on omat haasteensa. Pitäisi malttaa kuunnella asiakasta, pitäisi osata ikään kuin pysäköidä tilanteeseen. Maltti on valttia tässäkin. Asiakkaan pitäisi tuntea, että häntä kuunnellaan todella. Ennakko-odotukset tilanteesta on syytä jättää kauas taustalle. On ikään kuin ymmärrettävä asia asiakkaan näkökulmasta. Asiakkaan kanssa on puhuttava samaa ”kieltä”, muuten vuorovaikutus on vajaata. Kuinka aloitan haastattelun/tapaamisen luontevasti? Pelisilmää tarvitaan aina, avainsanoina ovat avoimuus ja luottamuksellisuus. Voidaan lähteä liikkeelle arkiasioista, asiakkaalla pitää olla alusta asti tunne, että häntä kuunnellaan. Olen huomannut, että asteikkokysymykset ovat varsin toimivat tilanteen konkretisoimiseen, niistä on hyvä lähteä liikkeelle.
Huumori, myönteisyys ja leikkimielisyys antavat voimavaroja ja uusia näkökulmia eri tilanteisiin. Kaikki kiellot eivät toimi useimmiten toivotulla tavalla. Kieltojen muuttaminen toimintaohjeiksi avaavat lapselle uudenlaisen tavan toimia. Näin myös myönteisen palautteen antaminen on ollut helpompaa, kun lapsi on toiminut myönteisen tehtäväannon kautta.
Kirjassa puhuttelee myönteinen asennoituminen asiakkaaseen ja kuntoutusprosessiin. Asiakkaan elämän kunnioittaminen sellaisena kuin se on, tuntuu hyvältä lähestymistavalta. Pysytään kuulolla ja asetetaan toiveikkaita avoimia kysymyksiä ilman lukkoonlyötyjä valmiita tavoitteita. Yhteisen, asiakaslähtöisen tahdon löytämisen kautta pyritään asettamaan tavoitteita, jotka voisivat parantaa elämänlaatua.
Valmentajan erilaiset roolit tulevat kirjassa erityisen tärkeänä esille. Tasaveroinen kuulija ja kanssakulkija tuntuu toimivimmalta lähestymistavalta useimmiten. Asiantuntijan rooli toimii ehkä tienhaara kohdissa, kun asiakas tarvitsee tukea päätöksilleen. Open mind –tyylinen, tietämätön rooli on ehkä helpotus asiakassuhteen alkuvaiheessa, kun ei ole vielä luottamuksellisen tunnelman ilmapiiriä. Roolien välillä vaihtaminen on vaativaa ja hyvää toisen asemaan asettumisen taitoa vaativaa. Valmentajalla tulisi olla herkkyyttä aistia monenlaisia viestejä ja kyetä nopeisiin päätöksiin tarvittaessa. Tunneälykkyys on vahvuus valmentajan työssä. Myös oma vireystila pitäisi osata tunnistaa ja säädellä omaa toimintaa sen mukaisesti.
Valmentajan on hyvä reflektoida ajoittain omaa toimintaansa. Olenko riittävästi kannustanut, ja ohjannut? Osaanko katsoa siinä hetkessä tilanteen riittävän laajakatseisesti, ja olenko oikeudenmukainen? Ja olenko riittävästi levännyt ja eheä kokonaisuus? Tarkoitushan kuitenkin on vahvistaa lasta ja tukea häntä hänen toiminnassaan toivottuun suuntaan. Valmentajan täytyy olla sinut itsensä kanssa ja ”repussa” on hyvä olla paljon positiivista energiaa, josta on ammennettavaa muille.
M.Kareisto, H.Männikkö, T.Alfthan
|