Pojasta polvi paranee

Toivottavasti näin on, mutta oma poika pelaa jääkiekkoa ja jos isänsä geenit perinyt on, tulevaisuus ei näytä otsikon mukaiselta.

Istun sängyssä kotonani, läppäri jalkojeni päällä. On kulunut seitsemän viikkoa vasemman polveni keinonivel-leikkauksesta. Operaatio tehtiin ”jonojen purkutoimenpiteenä ” Länsi-Pohjan Keskussairaalassa maaliskuun alussa oululaisten ortopedien (OYS) toimenpiteenä. Polven nivelrikko eli artroosi voi kehittyä aivan normaaliin niveleen, se on syntymekanismiltaan edelleen tuntematon. Olen nuoruudessani pelannut jalkapalloa, lentopalloa, harrastanut judoa ja nämä lajit ovat varmaan juuri sellaisia, jotka rasittavat ja ”kuluttavat” polvea aiheuttaen polven nivelrikkoja ja kulumista. Eivätkä perintötekijätkään tuo helpotusta. Selkäsairaudet ovat olleet enemmän sääntö kuin poikkeus suvussa.

Nivelkierukan poisto, tähystykset, ”helttauutteet” ym. ”äyriäiskapselit” eivät enää auttaneet, kun polvi alkoi olla niin kulunut, että nivelpintojen väliainetta ei ollut nimeksikään. Kovin innokkaana ortopedit eivät kuitenkaan olleet keinoniveltä minulle laittamassa, koska olen ”liian nuori” toimenpiteeseen. Kerrankin tunsi olevansa nuori, tosin tämän hetkisessä kuntoutustilanteessa kokee myös olevansa nuori, kun käy uimahallissa vesijumpassa ja vesijuoksussa ja näkee muita mukana olevia, jotka lienee keski-iältään 75+.. Haluttomuus operaation tekemiseen saattaa piillä siinä, että nivel saatetaan joutua vielä uusimaan minun elämäni aikana ja toiseksi ortopedit eivät voi täysin taata, että keinonivel palauttaa toimintakyvyn omien tavoitteitteni tasolle. Polvessani oli rasitus- ja lepokipua, liikerajoitusta, turvotusta haitaten jokapäiväistä elämää: työtä, omaa aikaa ja erityisesti yöunta. Lisäksi virheasento vaikutti muihin niveliin. Selkäsärky oli jatkuvaa ja lonkkien kulumista havaittiin. Leikkauksen tavoitteena on, että kivut poistuvat, nivelen liikkuvuus ja tukevuus parantuu ja sitä kautta liikkuminen ja päivittäiset toiminnot helpottuvat.

Näitä asioita olen pohtinut tämän seitsemän viikon aikana, kannattiko mennä leikkaukseen, saavutettiinko nuo mainitut tavoitteet, oliko ratkaisu sittenkään oikea?

Tietysti on muistettava, että seitsemän viikkoa on vielä lyhyt aika kuntoutumisen kannalta, kun tehdään näinkin suuri operaatio. Reisiluun alaosasta poistetaan hieman luuta, ja tilalle asetetaan ”metallinen proteesi”. Sääriluun yläosaan tulee vastaavasti muovista ja metallista valmistetut osat. Polviniveleen jää omat sivusiteet ja polvilumpio. Leikkaus kesti noin kaksi tuntia, ja koska operaatiossa ”tuhotaan ” paljon nivelkapseleita, verisuonistoja jne., kestää niiden ”uusiutuminen” aikansa. ”Tosimiesten” puheet siitä, että leikkaus on ”pikku juttu” ja muutaman viikon päästä voi ”mennä jo hirvimetille” tai kävellä pitkiä lenkkejä oireetta, saa jättää omaan arvoonsa. Jokainen ihminen on yksilö ja kuntoutuminen on varsin yksilöllistä. Toisilla kivut ovat pienempiä ja kestoltaan lyhytaikaisempia. Itse kuulun siihen ryhmään, jolla kivut vaativat edelleen ainakin yöajaksi parin panacodin ottamista, jotta saisin nukuttua. Turvotus on vielä niin suurta, että liikelaajuus ja polven taipuminen, koukistuminen on noin 95 astetta. Fysioterapiassa pyritään liikkuvuutta lisäämään, mutta turvotus ja kipu ovat niin voimakkaita, että edistyminen on varsin hidasta. Paineen tunne itse polvessa on voimakasta, ja pohkeessa (+akillesjänne) suonevedonomainen tunne aiheuttaa kipua, jota vastaan on taisteltava venyttävissä liikkeissä.

Tämä aika on ollut henkisestikin melko raskasta. On oppinut arvostamaan terveyttä ja halua vaalia sitä. Kaihoisasti ja osin epäilevästikin katselin Kiiminkijoella kevätauringossa hiihteleviä miettien, oliko se nyt tässä? Onko itsestä vielä suksille ja millä tasolla?

Ajatuksiin ovat tulleet myös ne ihmiset, jotka taistelevat jatkuvan kivun kanssa, joutuvat syömään kipulääkkeitä päivästä toiseen ja miten nuo lääkkeet vaikuttavat muihin sisäelimiin. Mistä noilla ihmisillä löytyy se voima nousta joka aamu uuteen päivään, usko ja toivo jostain paremmasta tulevaisuudessa? He tarvitsevat varmasti ”ulkopuolista tukea” ja henkilöitä, jotka voimaannuttavat. Kipu on yksi pahimmista ”sairauksista”, jota ei voi mitata, se vain näkyy yksilöllisesti jokaisessa. Työpaikoillamme heitä on paljon, ja he tuntevat ”syyllisyyden tuskaa” jäädessään omasta mielestään ”taas sairaslomalle”. Mitenpä me vähemmän kivuliaat osaisimme tukea näitä ”kivuliaita” vaikka vain pienellä huomionosoituksilla, sanoilla, eleillä, ”kosketukselle vaikka olkapäähän. ”TSEMPPIÄ, KOETA PÄRJÄILLÄ!”



Tässä vaiheessa koko hoitoprosessista ei voi antaa kovin hyvää arvosanaa. Ymmärrän nyt varsin hyvin, mitä merkitsee ”joutuminen yleisen terveydenhuollon potilaaksi”. Yleensähän mekin julkisella sektorilla olemme tottuneet käyttämään sanaa ”asiakas”, jopa oppilaista. Valitettavasti oma kokemukseni on se, että en ole ollut aina palveltava asiakas vaan hoidettava potilas. Mikä erottaa asiakkaan ja potilaan? Asiakashan tilaa tai ostaa itselleen jotain ja häntä tulisi käsitellä sen mukaisesti. Potilas joutuu jonnekin jopa vastoin omaa tahtoaan eikä ole tilannut tai ostanut mitään. Useimmat heistä eivät edes pysty maksamaan mitään ”joutumisestaan”, eivätkä ole koko oman elämänsä aika rahoittaneet veroillaan tätä ”joutumistaan” sairaanhoidon piiriin.

Kun me ”joudumme” tai ”pääsemme” julkisen sairaanhoidon piirin, voi meitä olla vastassa myös meitä hoitavia henkilöitä, jotka ovat ”joutuneet” tänne julkiselle sektorille syystä tai toisesta. Urakehitys saattaa olla vielä alussa ja silmissä siintää unelma oman vastaanoton perustamisesta tai pääsystä yksityiselle klinikalle. Kun työpaikkoja on rajoitetusti omalla koti- tai opiskelupaikkakunnalla, on alussa vastaanotettava joku paikka saadakseen kokemusta ja meriittiä vaikkapa Kemistä. Kun makaat leikkauksen jälkeen toipilaana sängyssäsi ja haluaisit keskustella hoidostasi osaston lääkärin kanssa, tärkeimpänä asiana heillä tuntuu olevan keskustelu muiden kollegoiden kanssa potilaan asioista. Samalla saatetaan piiloutua läppärin taakse kirjaamaan jotain. Aktiivisen potilaan kysymykset saatetaan kuitata omalla asiantuntemuksella ja -tietämyksellä tai terminologialla. Tiedusteluista tunnutaan hieman myös närkästyvän.

Osoittaako tällainen toiminta vain ammattihenkilöiden omaa epävarmuutta ja tietämättömyyttä? Miksi he eivät puhuisi potilaalle itselleen, käsitelisi häntä ihmisenä, asiakkaana? Hän on tullut sinne itse saadakseen palvelua. Potilas on tehnyt omasta mielestään jo riittävästi yhteiskuntavastuuta maksamalla veroja 35 vuotta. Edes kotiutustilanteessa lääkäri ei vaivautunut tulemaan keskustelemaan kanssani kotihoidosta. Se käytiin parin eri sairaanhoitajan kanssa läpi, ja nekin ohjeet osoittautuivat lopulta tarkoitetuiksi jollekin muulle kuin minulle. Länsi-Pohjan keskussairaalan palvelun osalta on pakko todeta, että lukuunottamatta muutamaa yöhoitajaa ja fysioterapeutteja, toiminta oli kouluarvosanalla lähinnä välttävää. Toiminnassa näyttäisi olevan paljon kehittämiskohteita, ainakin näin ulkopaikkakuntalaisen mielestä. Lienevätkö alueen ihmiset sitten tottuneet tällaiseen palveluun, mutta ainakin itse useasti OYS:ssa Oulussa käyneenä palvelu on ollut paremmin asiakasta huomioivaa.

Tärkeintä itselleni kaikesta huolimatta on, että saisin polveni siihen kuntoon kuin alussa mainittu tavoite on. Mutta jos minulle nyt uudelleen tarjottaisiin leikkausta samassa sairaalassa, en lähtisi, enkä valitettavasti suosittele sitä kenellekään. Muutoinkin kehottaisin sinua polvinivelleikkausta harkitsevaa miettimään tarkkaan ennen kuin päätöksesi teet. Jos olet niin kipeä etkä pysty kunnolla liikkumaan,ilman muuta. Mutta jos tavoitteenasi on vielä osallistua ”veteraanisarjojen SM-kilpailuihin”, hiihtää talvessa 1000 - 2000 km, harrastaa vuorikiipeilyä tai pitkien matkojen patikointia tuntureissa, ja ajattelet, että ratkaisu siihen olisi polven keinonivel, älä mene. Höllää tavoitteistasi, myönnän niveltesi rajoittuneisuus ja ala harrastamaan jotain sinulle sopivampaa. Kävelytä puolisoasi tai koiraasi ja itseäsi ja opi nauttimaan niistä asioista, joita sinulla on jäljellä elämässäsi.

Hyvää tulevaa kesää ja elämän jatkoa. Nauti siitä, sillä elämää on vain yksi!

Arto O.

Kommentoi juttua, anna palautetta:
Palautteeni:

Sähköpostiosoite: